Tekstit

Microprose ja vanhuus!

Pirates! Microprosen tuotannossa on loistavia teoksia, joista parikin on kestänyt aikaa jopa ihan mukavasti, noin niinkuin sanotaanko vähän nostalgialle vallan antaessa😄 Simulaattorit ovat kylläkin ihan järkyttävän surkeita ja epäpelattavia nykyään kuten esim.Stealth Fighterin pikapelailu osoitti...tai helikopterisimulaattori  Gunshipin. Eli en ole sokea vanhojen pelien palvoja, kuten joskus jotkut epäili😬 Otsikon mainitsema Pirates pelotti edes testata, kullattujen muistojen takia siis..? Onhan sekin pelinä ihan ok edelleen ja sen parissa hurahti parikin tuntia aika sujuvasti, mutta kasettiversio yritti jarruttaa toimintaa parhaansa mukaan. Tosin myönnettävä on, ettei sitä varmaan pelattua enää koskaan tuu, jotenkin se vaan  hyydytti🐉 En tiedä mikä on valmiissa maailmassa kiire, mutta jotenkinvaan kuusnepan hitaus tökkiipi. Kalassa jaksaa odottaa mahdollista tärppiä kevyesti jopa kolme tuntia ja rapiat...jos taas Microprosen peli latailee viisi minuuttia niin hermo...

Itsetehdyt uistimet!

Terve terveempi! Itse valmistan uistimia...ja kalastan niillä melkeinpä pelkästään. Joskus jotain lusikoita alan heittelemään tai lippoja kokeilen mutta hyvin harvakseltaan. Hieno tunne kun itse tekemällä uistimella iskee kala..ennen vanhaan oli juhlan paikka, kun edes hauenpulikka iski itse tehtyyn vaappuun. Nykyään pitää jo olla kalalla vähän enemmän kokoa, jotta viitsii kehua omilla uistimilla saalista saaneen, mutta ennen tosiaan riitti, kun joku sintti iski itsetehtyyn vaappuhun😂 Ihmetystä aiheuttaa eniten vain se, että kuinka ihmeessä kaupasta ei saa juurikaan sellaisia uistimia kuin itse valmistan... väriyhdistelmät yleensäkin luodaan kuulemma kalastajan silmää miellyttämään ykkösenä ja vasta sitten kalastaviksi!! Esim. sellainen räikeän keltainen-kultasilmäinen uistin on omissa teoksissani melkomoisen varma ottipeli ja etsiessä sellaista kaupan hyllystä, niin aika hiljaiseksi siirtyy ostaminen. Vastaavasti noita ns. kalansuomu-tyylisiä uistimia on itsekin tullut väsättyä j...

Commando ja clonet!

Green Baret! Tänään ajattelin jotain valittaa ja kehua otsikon mukaisesti Commandosta ja sen kopioista, joita muutama kyllä löytyy ihan lähimuistia lapioimalla. Commandohan on klassinen ammuntapeli, jossa ammutaan ja ruutu skrollailee edetessä ja vihollisia rynnii kimppuun enemmän tai vähemmän koko ajan... Peli oli lisäksi äärimmäisen helppo ja sen läpäisi todella helposti. Kyllä!! Läpäisen sen edelleen tuosta vaan😁  Kokeilin eilen!! Rambo 2 oli saman genren tunnetuimpia pelejä! Yhtä helppo ja ammutaan urakalla. Tosin siinä lennetään elokuvan mukaisesti pätkä helikopterillakin, mutta muuten ammutaan lisää ja enemmän! Who dares wins 1 + Who dares wins 2 kuuluvat samaan sarjaan, mutta ainakin itselleni niiden läpäisemään tuotti jo aikamoista ongelmaa...pelit vaikuttivat myös ohjattavuudeltaan olevan perinteisiä kopioita eli huonompia ja hitaampia. Rambo 3 taas oli enemmän seikkailupelin ja ammuntapelin risteytys...vähän gremlinin Avengerin tyyliin. Commando Libya ei nimestään...

Lehtikatsaus!

Bravestar! Hmmm, päivystyksestä johtojen päästä palattuani voisin kirjoittaa näin pikaisesti. En terveydestä vaan kysyäkseni, kuinka moni muistaa vanhoja/oikeita tietokonelehtiä? C-lehti, zzap jne. Alkuajan mikrobitit tietävät kai kaikki...samoin pelit kirjat vuosilta 1987/1988? Selailin niitä tuossa aikani kuluksi ja pakko myöntää, että ovathan ne hupia viihdetavaraa! En tiedä onko toimittajien asiantuntemus nykytasolla, mutta ainakin se on loistavasti lukijoiden tasolla! Kauniita juttuja ja jotenkin kirjoitettu ihanan maanläheisesti sekä huumorintajuisesti! Joskus ajattelen, että josko sitä on vaan kasvanut liiaksi entisajassa, kun nykylehdet ovat jotenkin vaan...enosaasanoa😅 Tosin eipä tietokonelehtiä liiemmin enää olekaan...Skrolli on kyllä loistavaa tavaraa, pakko kehuja puhaltaa sinne suuntaan!! Uusi retro rewind on ensimmäisen julkaisun perusteella myös askel oikeaan suuntaan! Toivottavasti jatkoa löytyy rahoituksen muodossa ja tekijöillä intoa riittää jatkaa eteenpäin....

Kiusaaminen 3/3

Päivää ja Iltaa! Koulukiusaamisesta tänään. Se on yhtäkaikki ja kieltämättä helvettiä, jokaisen vähänkään pidempään sitä kokeneen mielestä. Eräässä tutkimuksessa koulukiusaaminen jaettiin(omaperäisesti, todellakin!!)  kahteen osaan: 1. FYYSINEN 2. PSYYKKINEN Itse en jaksa ymmärtää mitä siinäkin on järkeä...kumpikin aivan helvetillistä ja typerää touhua. Ja useimmissa tapauksissa hiljaisesti sallittua. Tai ainakin hillitysti siihen puututaan monissa paikoissa... Kysynkin, että mihin luokkaan kuuluu helpoiten huomiottajäävä kiusauksen muoto, eli porukan ulkopuolelle jättäminen?! Yksi johtaa ja pari koiraa tottelee....sitten joku jätetään välitunnilla yksin ja jos joku erehtyy yksinäisen kanssa olemaan, niin siitä luokan "pomo" tai joku hänen koiristaan käy sitten ojentamasta tätä rikkuria😬 Järjetöntä myös sellainen sovittelu, jossa puhutaan, ettei saa syrjiä ja kiusata ja jatkossa ei enää. Osa vaan naureskelee opettajalla paskaista ja sama kiusaaminen jatkuu... Entäs ...

Law is the West ja kehuja lisää!

Maniac Mansion! Aiempaan kirjoitteluun palatakseni sen verran näin alkuun, että pääsin näkemään sellaisen säätöruuveilla varustetun loadit-aseman ekaa kertaa varmaan 25 vuoteen...olihan se yhtä "hieno" keksintö kuin aina ennenkin! Tai ainakin erikoinen😬 Selvitin ihan virallisen nimenkin tälle säätö"ruuville", eli azimuth-kulma on hyväksyttävä ja oikea nimi😅 Netti on hieno keksintö välillä....eipä ennen ollut mahdollista tällainen. Olisi ollut joskus aikoinaan mukava lukea netistä esim. Maniac Mansionin läpipeluuseen apuja. Sitä tuli kyllä ihmeteltyä, kun englanninkielinen luetun ymmärtäminen ei ollut edes kohtuullisella tasolla. Aina piti valita alun hahmotkin ihan naamaturpien perusteella. Itse olisin halunnu sen päähenkilön veke ja muita tilalle, mutta se ei onnistunut. Vielä tänäkään päivänä en ole kyseistä peliä läpäissyt, mutta hyväksyttäköön se, koska en levyasemaa omista... Sama ongelma oli parissa muussakin pelissä, joita ei levylle koskaan(?) julkai...

Kiusaaminen 2/3

Hei! Kiusaamisesta siis nyt,työpaikka-sellaisesta,tänään.. Aika monia kuulemma ärsyttää tuollainen työpaikoilla möliseminen, tyyliin "olen pomo ja muut on kuraa". Tottahan on, että jonkun pitää johtaa ja komentaa, jolloin työt sujuvat ( Toivon mukaan siis!) paremmin jne. Mielenkiintoista tilastotietoa ulkomailta:  yleisesti ottaen tutkittiin ,että koulukiusaajista tullee isona työpaikkakiusaajia!! Ei varmasti kaikista, mutta isosta osasta...prosentuaalisesti isosta osasta koulukiusaajista tullee myös juoppoja ja sosiaalisia häiriköitä sanoo tutkimustulos😩 Maailmassa sen verran tutkimuksia tehdään vähän kaikkeen liittyen, että mitenkä tuohon luottaa voip? Eikös vasta taannoin silakka ollut haitaksi ja sitä ennen hyödyksi?😫 Miten pitänee paikkansa suomessa nuo kiusaamistilastot...? Koulukiusaaminen ainakin on karmealla tasolla sivistysvaltioksi, jos kuulopuheisiin on uskominen. Ja siihen kun ei edes puututa kuin päätä silittämällä ja silittämällä vähän päätä...no si...